Lue uutisia tiimimme tapahtumista..


-Vanhat uutiset



>>Honkajoki 24.5.2014


SM-sarja 2014 pyörähti käyntiin helteisenä lauantaina Honkajoella. Sarjaan on tehty muutoksia, osakilpailuja on vain viisi ja myös aika-ajosysteemiä on muutettu. Muutoksen tarkoituksena on saada yleisölle tiukempia alkuerälähtöjä, mutta jää nähtäväksi, toimiiko systeemi.


J-P piti viime kesänä taukoa, eikä osallistunut sarjaan ollenkaan. Niinpä tällä kaudella odotukset ovat korkealla, eikä ensimmäisen kisan perusteella turhaan.


Sitten itse kisaan: ensimmäisessä aika-ajossa vierekkäin viivalla olivat J-P, Jonttu Rajala, Topi Kannonlahti, Sami Kiskola ja tiimin toisella autolla ajava Christian Jensen. Jonttu otti kärkipaikan J-P:n seuratessa perässä takanaan Kannonlahti. Kannonlahti pääsi lisälenkiltä tullessaan J-P:n eteen, joten maaliin tultiin järjestyksessä Rajala, Kannonlahti, J-P.


Toisessa aika-ajossa J-P ja Jonttu olivat taas samassa lähdössä, mutta nyt J-P otti kärkipaikan heti lähdössä eikä päästänyt Jonttua ohi. Tuloksena nopein aika. Viimeisessä aika-ajossa J-P:n taakse jäivät mm. Kannonlahti, Kukkola ja Hirvonen. Tuloksena jälleen nopein aika, ja A-finaalin paalupaikka.


A-finaalissa viivalla olivat J-P, Rajala, Rinta-Kauhajärvi, Kiskola, Kannonlahti ja Ylitalo. Vilppilähdön jälkeen uusintalähdössä J-P otti heti kärkipaikan Rajalan seuratessa tiukasti perässä. Toisella kierroksella Jonttu meni lisälenkille J-P:n ajaessa karkuun. Seuraavalla kierroksella J-P kiersi lisälenkin ja pääsi suoraa Rajalan eteen. Tässä järjestyksessä tultiin myös maaliin, joten tuloksena hienosti ensimmäisen kisan voitto ja täydet pisteet! Jensen ajoi myös hienosti, tuloksena B-finaalin kolmas sija ja lopputuloksissa 7.


Sarja jatkuu Kouvolassa 7.6. -hp



>>Kausi 2014

Kausi 2014 alkaa Honkajoelta 24.5.2014. Testit ajettiin 14.5. Honkajoella ja testien perusteella vauhti oli hyvää. Mies ja auto toimivat loistavasti!! Odotettavissa tiukkaa vääntöä korkeimmasta korokkeesta.

Volvolla ajaa tänä vuonna Christian Jensen joka omaa kokemusta autokrossi-luokasta ja rokkirallista. Testissä vauhti oli myös hyvää, joten odotukset ovat korkealla.

Kaikki seuraamaan hienoja kisoja penkan päälle!!

24.5.Honkajoki
7.6.Kouvola
9.8. Joensuu
23.8.Oulu
20.-21.9. Hyvinkää

>>KIITOKSET!!!

Kiitos koko kaudesta kuuluu koko tiimille!!!
Eli huoltomiehet Mika, Ville, Anssi, Jarkko, Ville, Aleksi, Arttu ja tiimipäällikkö Risto ja perheen naiset eli Riitta, Henna, Päivi, Tuija ja Enni..
Konevelho Pasi Poikkimäki, Special Motors Heikki,
Ja tietysti yhteistyökumppaneille: SFF-wheels, Samburger, Tukkutalo, Shell Kauhava, Akku-ania, Battery Energy Drink, Lähivakuutus, Parturi-kampaamo ja kauneushoitola Hehku, Tekno-trailer, Kiiltomaalaus.
Ja kaikki ketkä ovat olleet mukana.
KIITOS KAIKILLE!!!!!

J-P Peltokangas

>>Hyvinkää 15.9.2012

Kauden 2012 viimeinen osakilpailu Hyvinkään Vauhtipuistossa alkoi myrskyisissä merkeissä; perjantain harjoitukset jouduttiin perumaan sateen ja kovan tuulen takia. Onneksi lauantaiaamu valkeni poutaisena ja kisat saatiin ajaa kuivassa säässä.

Kaikki mitalit olivat SRC:n osalta vielä jakamatta ennen tätä osakilpailua; Kokko ja Rajala ratkaisisivat kullan ja hopean kohtalon, J-P oli kiinni pronssissa, mutta Mattilakaan ei sopinut unohtaa. Jännitettävää siis riittäisi.

Ensimmäisessä aika-ajossa J-P voitti lähtönsä ja aika riitti kolmanteen sijaan Rajalan ja Kokon jälkeen – kuten niin monesti aiemminkin kauden aikana. J-P voitti toisenkin lähdön kolmanneksi nopeimmalla ajalla. Kolmannesta aika-ajosta tulikin sitten lähtövoitto ja kaikkein nopein aika.
Aika-ajojen perusteella J-P pääsi A-finaalin kolmanteen ruutuun. Eturivissä Rajala ja Kokko, seuraavassa J-P ja Ehrnsten ja takana B–finaalista nousseet Pylväs ja Seppä.

Varaslähdön jälkeen uusintalähdtö oli sähköinen: Rajala ja Kokko taistelivat kärkipaikasta ja Kokko oli pyörähtää Rajalan avustamana. J-P ei aivan ehtinyt kärkeen, mutta tiukasti Rajalan perään kakkospaikalle. Ja näin sitten ajettiinkin koko A-finaali. Rajalan mennessä lisälenkille J-P siirtyi kärkeen, mutta Rajala otti paikkansa viimeisellä kierroksella J-P:n ajaessa lisälenkkiä.
Lopullinen järjestys siis Rajala, J-P, Seppä, Ehrnsten, Kokko ja Pylväs.

Ja niin tuli mitalitkin jaettua, kultaa Rajalalle, hopeaa Kokolle ja pronssia J-P:lle! Mahtava päätös kaudelle erityisesti edellisen huono-onnisen kauden jälkeen.
Onnea kaikille mitalisteille! -hp

>>Honkajoki 25.8.2012

SM-sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin upouudella Honkajoen moottoriradalla. Puitteet paikalla ovat hienot ja rata mielenkiintoinen. Sää suosi tälläkin kertaa, sillä iltapäiväksi ennustetut sadekuurot kiersivät Honkajoen ja kisa saatiin ajaa poutasäässä.

Mutta itse kisaan: Odotukset olivat luonnollisesti korkealla kahden voiton jälkeen, ja kisa lähtikin hienosti käyntiin; J-P voitti ensimmäisen aika-ajolähtönsä ja oli kokonaisajoissa kolmas – edellä tutut nimet Rajala ja Kokko. Toisestakin lähdöstä tuli voitto ja yhteisaikojen toinen sija, nyt edelle ehti enää Rajala. Tuossa lähdössä kytkin alkoi reistailla ja seuraavaksi olikin vuorossa painelaakerin metsästys. Onneksi etsintä tuotti tulosta ja auto saatiin kuntoon – Kiitos Sinkkoselle varaosasta!
J-P pääsi siis ajamaan kolmannen aika-ajon, tuloksena 1. sija ja paikka A-finaalin eturiviin Rajalan Jontun viereen. Muut A-finaalikuskit olivat Kokko, Mattila ja B-finaalista nousseet Mikkola ja Kiskola.

A-finaalin lähtö oli huikean jännittävä, J-P epäonnistui lähdössä ja jäi ”kuoleman paikalle” ekan mutkan ulkokaarteeseen. Sisältä paineli ohi koko porukka. Kovasta yrityksestä huolimatta ohituspaikkaa ei löytynyt.Tuloksena siis viides sija Kokon, Rajalan, Mattilan ja Mikkolan jälkeen.
SM-pisteissä J-P on sijalla 3. yhdeksän pistettä Kokkoa ja Rajalaa perässä, jotka johtavat tasapistein.

Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan syyskuun puolivälissä Hyvinkäällä. Siellä ratkeaa kaikkien luokkien paitsi Autokrossin mestaruus, suuret onnittelut Kukkolalle hienosta SM kullasta!!


>>Kauhajoki 21.7.2012

Kauhajoki ja Sotkan rata tarjosi jälleen sekä yleisömäärältään että fiilikseltään huipputasoa olevan kisaviikonlopun - erityisesti näin pohojalaasittain katsottuna. Mikäs sen mahtavampaa kuin katsomot täynnä tuttuja kannustamassa ja jännittämässä mukana! Lauantaiaamun sadekin vaihtui tuuliseen mutta aurinkoiseen säähän.

Radan lähtöpaikka oli muutettu keskelle pääsuoraa tarkoituksena hillitä ensimmäisen mutkan nopeuksia eikä pahoja ulosajoja tänä vuonna onneksi nähtykään. Erityisesti sisäradalta lähteville uusi lähtöpaikka oli kuitenkin hankala irtosaran takia, ja viimeisissä aika-ajoissa tuo likaisin rata jätettiinkin tyhjäksi.

Mutta itse kisaan: Ensimmäisessä aika-ajossa J-P otti hyvän lähdön ja sai ajaa rauhassa nopean ajan; tuloksena lähtövoitto ja toiseksi nopein aika. Toisen aika-ajon lähdössä Escort suti juuri tuon likaisen lähtöpaikan takia, J-P jäi kolmanneksi lähdössään ja kokonaistilanteessa tuli 7. nopein aika. Viimeinen aika-ajo sujui taas suunnitelmien mukaan; hyvä lähtö ja nopea aika, tuloksena toiseksi nopein aika ja paikka A-finaalin eturiviin Kokon viereen. Eturivissä siis paalulla Kokko, vieressä J-P, seuraavassa rivissä Rajala ja Ylitalo ja takana B-finaalista nousseet Mattila ja Mikkola.

A-finaalin lähtö oli tasainen, mutta J-P pääsi kärkeen takanaan Kokko ja Rajala. Takanatulevien avustuksella J-P ajautui kuitenkin ensimmäisessä mutkassa hieman ulos ja Kokko pujahti sisältä kärkeen. Kokko ja J-P ajoivat peräkkäin aina viimeiselle kierrokselle ja lisälenkille saakka. Rajala oli jo lisälenkin kisan alkukierroksilla ajanut. Kokon tullessa viimeisessä kaarteessa lisälenkiltä ulos Rajala ja Kokko osuivat toisiinsa ja Kokko pyörähti. J-P tuli seuraavana, näki tilanteen, sujahti sisältä ohi ja tuloksena jälleen upea VOITTO!! Kyllä kelpasi tuuletella kotiyleisölle!

Maaliin tultiin järjestyksessä J-P, Rajala, Mikkola, Mattila, Ylitalo, Kokko. Pistetilanne SM-sarjassa on tiukka, Rajala säilytti kärkipaikkansa, mutta Kokko ja J-P ovat vain muutaman pisteen päässä. Mitalit taidetaan ratkaista tänäkin vuonna vasta viimeisessä kisassa.

Seuraava kisa ajetaan Honkajoella elokuun loppupuolella, tavoitteena ei tietenkään voi olla muuta kuin voitto! -hp

 

 


>>Joensuu 16.6. 2012

Kesäkuun osakilpailu ajettiin Joensuussa poutaisessa säässä. Tänä vuonna radalle oli tehty pieniä muutoksia, mm. ensimmäiseen mutkaan oli lisätty kaide oikomisten estämiseksi.

Ensimmäisessä aika-ajossa J-P tuli toiseksi Kokon jälkeen ollen kokonaistilanteessa kolmas Rajalan ollessa nopein. Toisessa aika-ajossa tulos oli sama eli järjestys Rajala, Kokko, J-P ja kolmannessa J-P oli toinen Kokon jälkeen. Tuloksena siis A-finaalin kolmas paikka. Eturivissä olivat Rajala ja Kokko, toisessa rivissä J-P ja Mattila ja kolmannessa B-finaalista nousseet Seppä ja Kiskola.

Lähtö osui J-P:llä nappiin ja ensimmäiseen mutkaan painettiin tiukasti taistellen. Kaarteesta tultiin ulos keltaisen escortin ollessa kärjessä perässään Mattila ja Kokko. J-P jatkoi kärjessä koko finaalin ja johti reilusti, mutta ei tiennyt tilanteesta joten ajoi täysillä viimeisen kierroksen lisälenkille ja aina ruutulipulle saakka. Takanatulevien järjestys oli Kiskola, Kokko, Rajala, Mattila ja Seppä.

Tuloksena Joensuusta oli siis makea voitto ja täydet 20 pistettä ja kolmas tila SM-taistossa. Tästä on hyvä jatkaa heinäkuussa Kauhajoen Sambacrossissa. -hp


>>Kouvola 26.5. 2012

Kemoran pettymyksen jälkeen kytkin oli laitettu kovaan kuntoon ja odotukset aurinkoisesta Kouvolasta olivat huipussaan. Rata on aina sopinut hyvin kuskille ja kalustolle joten kärkisijat olivat mahdollisia.

Vapaissa harjoituksissa vauhti löytyi helposti, mistä oli hyvä ponnistaa ensimmäiseen aika-ajoon.

Aika-ajo numero yksi alkoi selvällä erävoitolla ja kolmanneksi parhaalla ajalla vain 0,8 sekuntia Rajalalle jääneenä Kokon mahtuessa vielä tuohon väliin. Kärki kahdeksikko oli 2 sekunnin sisällä, joten tiukkaa oli.

Toinen aika-ajo meni jälleen hienosti. Selvä erävoitto ja taas kolmanneksi nopein aika vain 0,3 sekuntia Kokkoon Mattilan ollessa toinen. Tiukkana siis jatkui...

Kolmas aika-ajo oli jälleen kerran tiukka. Selvä erävoitto toi mukanaan toiseksi nopeimman ajan vain 0,6sekuntia Rajalalle jääneenä, joka ajoi aika-ajojen nopeimman ajan ja sai näin yhden lisäpisteen. Aika-ajojen jälkeen tuloksena oli A-finaalin 3. paikka.

Rajala, Kokko, Minä, Mattila ja B-finaalista nousseet Perttula ja Nissinen oli A-finaalin lähtöjärjestys. Perttula otti vilpin ja minä suditin myös renkaat puhtaiksi. Samassa perästä kuului kolahdus. Poikittaistuki eli ”panhart-tanko” meni poikki. Onneksi Vaaranmaa oli seurannut lähtöä ja tuli kertomaan mikä oli poikki säästäen meidät suuremmilta vaurioilta. Siitä kiitos Mikalle!!
Pettymys oli tottakai suuri, mutta kyllä se onni joskus kääntyy....
Saaliina kuitenkin 4. parhaat pisteet.

 

>>Veteli 12.5.2012

Uusi rallicross-kausi aloitettiin tänä vuonna Vetelin Kemoran radalla. Mukana oli sekä vanhoja tuttuja että uusia kasvoja ja moni oli myös uudistanut tai vähintäänkin kehittänyt kalustoaan. Se oli varmaa, että joka kuski oli intoa täynnä!

Sää vaihteli viikonloppuna aina kylmästä telttoja irrottelevasta tuulesta sateeseen mutta nähtiinpä välillä aurinkokin pilvien raosta.

J-P lähti puolustamaan viime kesäistä Kemoran voittoaan, mutta jo ennen kisaa oli tiedossa että kytkin takkuilee. Perjantai-ilta ja yö meni kytkintä korjatessa, mutta kuntoon sitä ei saatu kovasta yrittämisestä huolimatta. Kiitos apujoukoille silti!

Ensimmäisessä aika-ajossa J-P oli 9., toisessa ajo tyssäsi heti lähtösuoralle, lähdössä luistaneen kytkimen takia
J-P jäi joukon keskelle ja siinä taistelussa rengas puhkesi. Kolmannessa aika-ajossa nähtiin jo tutumpaa vauhtia,
J-P otti ylivoimaisen lähtövoiton ja kellotti 4. nopeimman ajan päätyen B-finaalin neljänteen lähtöruutuun.

B-finaalissakin kytkin tuotti ongelmia lähtökiihdytyksessä ja J-P jäi joukon hännille. Kärjessä ajoivat J-P Mattila ja
Ville Mikkola. Tässä järjestyksessä tultiin myös maaliin, joten J-P:n sijoitus oli yhdeksäs.
Sarja jatkuu jo kahden viikon kuluttua Kouvolassa, joten kunhan kytkin saadaa kuntoon, on vauhtia luvassa reilusti lisää! -hp

>>Hyvinkää 10.9. 2011

Rallicrossin SM-sarjan finaalit ajettiin Hyvinkäällä, jälleen kerran vaihtelevissa oloissa. Aika-ajoissa rata oli kuiva, mutta tauolla ennen finaaleja satoi kaatamalla eikä rata enää ehtinyt kuivua.
Kaikki mitalit oli vielä jaettavana, Rajala ja Kokko kisasivat kullasta ja J-P ja Ehrnsten pronssista.

Ensimmäisessä aika-ajossa J-P oli kolmas heti Ruotsin Fredrik Tigerin ja Rajalan jälkeen. Toisessa lähdössä J-P oli 7. ja kolmannessa aika-ajossa 4. Tuloksena oli B-finaalin paalupaikka samoilla pisteillä A-finaaliin päässeen Mattilan takana.

B-finaali alkoi loistavasti, J-P pääsi heti kärkeen takanaan Urrila ja kolmantena Ehrnsten. Näin mentiin monta kierrosta ja erot kasvoivat jo suuriksi. Nousu A-finaaliin näytti varmalta, kunnes puoli kierrosta ennen maalia auto yllättäen hyytyi radan varteen. Syy: starttimoottorin katkennut virtakaapeli, joka aiheutti oikosulun autoon ja sammutti sen !

Tuloksena siis 9. sija ja koko SM-sarjan 4. tila. Pronssi oli harmittavan lähellä.
A-finaalin voiton vei Tiger, kakkosena maaliin tuli Rajala ja kolmantena B-finaalista noussut Ehrnsten. Kulta siis Rajalalle, Kokolle hopeaa ja Ehrnstenille pronssia. Onnittelut kaikille! -hp

Kiitoksia kaikille kannustuksesta koko kauden ajalta. Kiitoksia huoltomiehet Mika H, Ville P, Anssi, Jarkko, Mika K, Ville P ja Marko. Kiitokset myös perheelle ja Poikkimäki Racingille sekä Special Motorssin Heikille. Kiitokset myös yhteistyökumppaneille ja tukijoille. -J-P Peltokangas

 

 

 

>>Joensuu 6.8. 2011

Sadekuurojen siivittämä Joensuu oli rallicrossin viidennen SM-osakilpailun näyttämönä.
Pistetilanne ennen kisaa oli tiukka, joten tämä viikonloppu saattaisi jo ratkaista paljon.

Volvolla ajoi joensuulainen Vesa Hirvonen – ja ajaa Vesku todella sai; aika-ajojen jälkeen Hirvonen päätyi D-finaaliin tehden upean nousun C- ja B-finaalien kautta aina A-finaaliin saakka. Tuloksena A-finaalissa hieno 4. sija!

J-P:n kisa käynnistyi takkuillen ja etenkin rengasvalinnat tuottivat päänvaivaa. Ensimmäisessä aika-ajossa J-P hävisi niukasti Rajalalle ollen kokonaistilanteessa kuudes. Toinen ajo sujui paremmin ja renkaatkin toimivat, tuloksena viides sija. Kolmannessa Kokko ja J-P ajoivat rinta rinnan maaliin J-P:n ollessa aavistuksen nopeampi. Tuloksena kolmansien ajojen toiseksi nopein aika. Aika-ajojen jälkeen kesken lähtöjenkin sammuillut auto päätti olla käynnistymättä kokonaan. Escort saatiin kuitenkin kuntoon ja A-finaalin neljäs paikka oli taskussa.

A-finaalissa Kokko pääsi eturivistä kärkeen, Rajala oli toisena ja J-P kolmantena. Rajalan jättäessä mutkassa pienen raon J-P pääsi ohi ja tässä järjestyksessä tultiin myös maaliin eli Kokko, J-P, Rajala. Hieno lopputulos takkuilleen päivän päätteeksi!

Kauden viimeinen kisa ajetaan syyskuussa Hyvinkäällä, pronssimitali on vielä mahdollinen! -hp

 

>>Kauhajoki 16.7. 2011

Sotkan radalla Kauhajoella ajettiin kauden neljäs osakilpailu. Sää oli haasteellinen, välillä paistoi ja välillä satoi reilusti.

Volvon ratin taakse istuutui tällä kertaa rallicrossin EM-sarjaa ajava Jussi-Petteri Leppihalme. Ja tulosta syntyi; vähäisestä ajamisesta huolimatta Leppihalme kuljetti Volvoa ensimmäisessä aika-ajossa viidenneksi nopeinta vauhtia. Kaiken kaikkiaan aika-ajojen perusteella Jussi-Petteri pääsi B-finaaliin, eikä ollut kaukana nousu aina A-finaaliin saakka, tuloksena hieno 7. sija.

J-P:n päivä alkoi lupaavasti, ensimmäisessä aika-ajossa saatiin ajaa kuivalla radalla, ja J-P kellotti kolmanneksi nopeimman ajan. Toiset aika-ajot ajettiinkin sateessa mutaisella ja todella liukkaalla radalla. Loistava lähtö ja ylivoimainen johto katosivat pyörähdykseen, jossa autokin sammui. Vielä oli kuitenkin mahdollisuuksia nousuun. Mutta huono tuuri jatkui. Kolmannen aika-ajon lähtökiihdytyksessä moottorin nokkaremmin väliin lentänyt kivi päätti kisan J-P:n osalta, mikä oli tietysti harmi tiukkaa mestaruuskisaa ajatellen. Oli sääli jättää kisa kesken kotiyleisön edessä, sillä kannustuksen puutteesta ei ainakaan ollut kyse! Tunnelma Kauhajoella on aina omaa luokkaansa. SRC-luokan voitoon ajoi Jari Kokko.

Taistelu jatkuu vielä kahden osakilpailun verran, seuraavana on vuorossa Joensuu elokuun alussa.
Volvon rattiin palaa Kiteellä ajanut Hirvosen Vesku. -hp

.

>> Kitee 18.6. 2011

Karuimmat sääennustukset jäivät toteutumatta eikä vesisadetta juuri nähty Kiteen radalla. Onneksi niin, sillä rata meni jo kuivalla säälläkin niin huonoon kuntoon, että tuskin yksikään kuski pääsi kovastikaan nauttimaan ajamisesta.

Volvolla ajoi tässä kisassa joensuulainen Vesa Hirvonen, joka ajoi Joensuun kisan myös viime kaudella. Aika-ajojen jälkeen Vesa pääsi C-finaaliin ja nousi kakkostilallaan B-finaaliin ja tuloksena siinä kolmas sija. Hirvonen jatkaa Volvon ratissa elokuussa Joensuussa.

J-P ei päässyt koko päivänä sinuiksi radan kanssa ja taisteli puskevan auton kanssa saaden kuitenkin ihan ok tuloksia aika-ajoissa. Tuloksena oli B-finaalin paalupaikka. Autoa säädettiin ennen tuota finaalia ja tulos oli sen mukaista: voitto B:stä ja nousu A-finaalin takariviin.
A-finaalin lähtö oli tiukka; eturivissä Rajala ja Ehrnsten, keskellä Kokko ja Sillanpää Ja takarivissä J-P vierellään Kannonlahti. Valon vaihtuessa J-P hyökkäsi Rajalan perään ja ensimmäisestä kaarteesta ulos tultaessa järjestys oli Rajala, Peltokangas, Kokko. Pari kierrosta J-P pysyi Rajalan perässä, mutta jo B-finaalissa olleiden renkaiden alkaessa lämmetä liikaa J-P tyytyi varmistelemaan kakkostilan ja hyvän pistesaaliin. Järjestys maalissa siis Rajala, Peltokangas, Kokko – palkintopallille vaadittiin tässä kisassa Escort!

Jokaisessa kisassa on ollut eri voittaja, tilanne on siis erittäin tiukka. Seuraavaksi kisataankin heinäkuussa Kauhajoella, sieltä on aikaisemminkin saatu hyviä tuloksia joten tavoitteet ovat korkealla. -hp

.

30.5.2011>> Vetelissä VOITTO!

Ei mennyt työntäyteinen kaksiviikkoinen hukkaan, sillä tuloksena Kemorasta tuli paras mahdollinen eli voitto!

Sateinen Kemoran rata oli liukas ja aiheutti kuskeille päänvaivaa varsinkin rengasvalintojen suhteen, mutta iltapäivällä sää sopivasti kirkastui finaalien alkaessa.

Volvokuski Niemi kärsi liukkaasta radasta ja päätyi D-finaaliin, mutta nousi upeasti C:n kautta aina B-finaaliin saakka, tuloksena toisesta kisasta 8. sija.

Escortin konemurheet oli hoidettu ja auto pelasi aika-ajoissa moitteetta. Tuloksena J-P:lle paikka suoraan A-finaaliin ja kolmanteen ruutuun. Eturivistä lähtivät Rytkönen ja Rajala. Lähtö oli tiukka, mutta J-P sai väännettyä kärkipaikan heti ensimmäiseen mutkaan mentäessä eikä siitä sitten enää luopunutkaan, vaan kaasutteli koko finaalin reilussa johdossa. Maaliin tultaessa järjestys J-P:n takana Kokkonen, Mikkola, Ehrnsten, Rajala ja Rytkönen.

Kolmen viikon kuluttua voittoputki toivottavasti jatkuu Kiteellä!

Volvon rattiin palaa viime kaudella kovaa kurvaillut Vesa Hirvonen.

-hp

 

16.5.2011>> Voi Kouvola, voi Kouvola..

Ensinmäinen SM Rallicross vuodelta 2011 on käsitelty. Tiimin menestys oli kaksijakoista.

Aloitetaan allekirjoittaneesta. Auton moottorin kanssa oli ongelmia koko viikonlopun. Ei saanut ehjää ajoa harjoituksissa eikä ensinmäisessä aika-ajossa missä koneen sylinteriputki halkesi ja keskeytys oli edessä. Kauden ainut sallittu pummi on nyt käytetty ja onneksi on täydet saumat vielä mestaruuteen asti. Nyt kaikki toivotttavasti osuu nappiin loppukauden.

Tiimin toisella autolla, eli Volvolla, ajoi kotiradallaan Toni Niemi. Päivän mittaan Toni pääsi auton kanssa sinuiksi ja alkoi tehdä hyviä aikoja saavuttaen lopulta C-finaalin paalun. Toni ajoi ylivoimaiseen voittoon ja nousi näin ollen B-finaaliin. B-finaalissa sijoitus oli viides.

Osakilpailun 9. sija oli tosi hyvä suoritus täysin vieraalla autolla.

Nyt on tiedossa tallintäyteinen pari viikkoa, että saadaan motti taas kasaan ja päästään jahtaamaan voittoa
Kemoralle 28.5.

Terveisin J-P

 

 

14.4.2011>> Kevät tulee...

Kevät tulee kohisten. Lumet alkaa olla sulaneet. Toivottavasti kohta pääsee testaamaan.

Volvon kanssa on laiteltu lasikuituja kiinni ja autoa muutenkin nippuun, että se olisi valmiina kun escorttti tulee kotitalliin Poikkimäeltä. Escortin "Billet" kone alkaa olemaan kasassa ja voidaan alkaa sovitella sitä ekkerin keulalle ja sitten penkkiin, että nähdään mitä sieltä tulee. Luotto ja odotukset ovat kovat.

Sarjaan on ilmoittauduttu jo, mutta aika vähäiseltä näyttää kuskimäärä joka luokassa. Vasta Kouvolassa nähdään perjantai iltana vapaissa kuka ajaa ja mitä ajaa. Kiitos sääntöjen!!

Ratojen sulamista odotellessa muutamia tallikuvia on laitettu sivuille.

 

Terveisin J-P

 

Tallihommia 18.1.2011

Hyvää vuotta 2011! Kausi on alkanut tallihommilla. Olemme kunnostaneet escorttia Hyvinkään sprintissä tapahtuneen välikohtauksen jäljiltä. Välikohtauksessa oli mukana betoniporsas ja minä. Lamminsivun Jari nyppäs perän suoraan ja Särkikoski laittoi taka-akselin kuntoon. Pari iltaa tallissa ja escortti on kunnossa.

Myös volvo on huollettu. Volvossa on uusi 16 venttiilinen kansi by Poikkimäki. Penkkiin pitää mennä heti kun saadaan escortti ensin kuntoon niin nähdään paljonko pyöräyttää.

Into on kova ensi kesää ajatellen ja mitalin kirkastus mielessä.

 

Terveisin J-P

 

     

 

 

 


samburger
tukkutalo
lähitapiola
hehku
bayerncar
LVI-Katila
Akku-ania